Sadepäivän tunnelmia

Nyt on luonto saanut vettä. Koko viime yön satoi; ihan kuin olisi suihkun vieressä nukkunut kun ikkuna oli auki. Vettä tuli tasaiseen tahtiin vielä päivälläkin, vasta nyt illalla sade lakkasi.
Sisällä ollaan sitten oltu, esikoinen uskaltautui ulos kaverinsa kanssa mutta minä ja nuoremmat muksut nuuskuteltiin raikasta ilmaa vaan parvekkeen kautta.

En tiedä, tuleeko muilla, mutta minulle tulee aina tällaisena sateisena päivänä ihan sunnuntaifiilis. Ulkona on hiljaista, lukuunottamatta sateen kohinaa. Ihmisiä ei paljon liiku, tuntuu että autojakin suhahtaa tiellä ihan harvakseltaan. Lintujen laulua ei kuulu eikä ruohonleikkurin pörinää. On vaan se harmaa taivas ja sateen kohina.

Tuntuu että itsekin on ihan "sumussa" tällaisina päivinä. Ei saa mitään järkevää aikaiseksi. Tekisi mieli istua lempparituoliinsa teemukin ja hyvän lehden kanssa ja olla vaan.

Onnistuuko? Ei.

Siitä pitää huolen nuo iki-ihanat muksut jotka sadepäivinä muuttuu joksikin kummallisiksi Duracell-pupuiksi jotka menee ja menee ja menee; pitkin sohvia, sänkyjä, lattioita.... ja lopulta jopa pitkin seiniä. Kun kaikki pelit on pelattu useaan otteeseen läpi, majat rakennettu, piirustukset piiretty; niin tekemisen puute muuttuu konkreettiseksi riehumiseksi. Helpommalla siis pääsisi kun vuoraisi muksut sadekamppeisiin ja lähtisi kaatosateeseen purkamaan ylimääräisen energian. Miten se vaan voikaan olla niin ylivoimaista?

Tällaisina päivinä tuntuu lottovoitolta kun huomaa että kello on kahdeksan illalla, lapset on pesty ja syötetty, iltasatu luettu ja jokainen tuhisee unta kiinni sängyissään. Tässä vaiheessa nakkaan minä itseni nojatuoliin, napsautan netin päälle ja heitän aivot narikkaan. Ja vielä jos kaapista löytyy jotain hyvää syötävää niin perfect; laatuaikaa parhaimmillaan. ;))

Uuden blogin syntymä

Tässäpä ollaan.

Pienenä tyttönä rakastin kirjoitella päiväkirjoja, kirjeitä, lappuja ja lippusia, kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Kun kasvoin isommaksi, tekstit muuttuivat elämän kurjuutta huutaviksi runoiksi. Tämän melankolisen kauden jälkeen kirjoittaminen supistui lähinnä esseisiin ja muihin tutkielmiin mitä opiskellessa tuli raapusteltua. Kun tuli perheen perustamisen aika, jäi kirjoittaminen vähälle; oikeastaan kokonaan.

Nyt; jälleen päätin aukaista sanallisen arkkuni tekstien muodossa. Luvassa arkea ja juhlaa, kitinää ja kikattelua. Olkoon tämä päiväkirjani jonka syövereihin saa myös muut heittäytyä.